Kuntien tiloja voi pian varata verkossa

7.2.2018


Tampereen kaupunkiseudun kunnat kehittävät yhteistä Seutuvaraamo-palvelua tilojen ja alueiden varaamiseen. Palvelua kehitetään kevään aikana ja kokeiluversio julkaistaan toukokuussa 2018. Kokeiluvaiheessa palvelu tarjoaa sekä maksuttomia että maksullisia tiloja seudun asukkaiden varattaviksi. Tarjolla on mm.

Digikokeilussa on mukana tiloja Kangasalta, Lempäälästä, Nokialta, Orivedeltä, Pirkkalasta, Tampereelta, Vesilahdesta ja Ylöjärveltä.

Taustalla on kuntien toive lisätä julkisten tilojen käyttöastetta sekä palvella asukkaita entistä paremmin. Sopivien tilojen etsiminen on ollut hankalaa ja varauskäytännöt vaihtelevat kunnittain. Tavoitteena on, että Seutuvaraamo-palvelu tuo kaikki seudun varattavissa olevat tilat ja niiden tiedot kootusti yhteen paikkaan. Myös varaaminen onnistuu jatkossa palvelun kautta. Karttapohja auttaa tilan etsimisessä sijainnin perusteella.

Seutuyhteistyön ansiosta Tampereen kaupunkiseudun asukkaat ja palvelut liikkuvat vapaasti yli kuntarajojen. Sen vuoksi Seutuvaraamo vastaa paremmin kuntalaisten tarpeisiin kuin vain yhteen kuntaan rajoittuva kokeilu. Projektia toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Tampereen kaupungin digiohjelman kanssa.

Lisätiedot:
Mikael Malkamäki, Seutuvaraamo-projektityöntekijä                                            
e-mail: mikael.malkamaki(at)tampereenseutu.fi
puh. 040 585 2738

Satu Kankkonen, hyvinvointipalvelujen kehittämispäällikkö
e-mail: satu.kankkonen(at)tampereenseutu.fi
puh. 040 588 1902

« Takaisin