Tonttipäivä esitteli kaupunkiseudun rakentamisen suunnitelmia

23.3.2018

Jo neljättä kertaa järjestetty Tampereen kaupunkiseudun tonttipäivä kokosi 22.3. yhteen satapäisen joukon kuntien edustajia, rakentajia ja rakennuttajia. Kaupunkiseudun kahdeksan kuntaa esittelivät kootusti tonttitarjontaansa ja tulevaisuuden suunnitelmiaan. Lisäksi Y-Säätiön toimitusjohtaja Juha Kaakinen herätteli kuulijoita asunnottomuuden vähentämisestä ja Ympäristöministeriön hallitussihteeri Maija Neva kertoi alueiden käytön suunnittelujärjestelmän uudistamisesta.

Tampere kasvaa yhä tiiviimmäksi tulevan raitiotien reitin varrella ja keskustassa ylöspäin. Keskustaan suunnitellaan täydennysrakentamisen lisäksi uusia konsepteja kaupunkiasumiseen sekä uusia älykkäitä palveluja. Suurimpina kehittyvinä alueina mainittiin kuluvan vuoden aikana Särkänniemi, Vuores, Kauppi ja Härmälä. 80 % kaavoitetuista asunnoista ovat joukkoliikennevyöhykkeillä. Tulevina vuosina myös mm. Hatanpään, Hiedanrannan, Ojalan, Hervantajärven ja Tesomajärven alueet kasvavat.

Kangasala on kasvattanut asukasmääräänsä viime vuosina ja rakentaa vuonna 2015 visioitua keskustaansa vauhdilla. Hotellin lisäksi keskustaan tulee uudentyyppinen tori ja asuntoja. Kaupunki suunnittelee parhaillaan myös 8 000 asukkaan Lamminrahkan aluetta Lahdentien varteen.

Lempäälän ydinkeskustan rakentaminen alkaa keväällä. Vanhaa kuntakeskusta puretaan pois suojeltuja rakennuksia lukuun ottamatta ja tilalle rakennetaan uutta. Suunnittelu nojaa vahvasti julkiseen liikenteeseen ja erityisesti junarataan. Kun junaradan itä- ja länsipuoli yhdistetään 55 metriä pitkällä kävelysillalla, keskustasta tulee yhtenäinen.

Nokialla valmistellaan rakentamista usealla alueella keskustassa sekä rantamaisemissa Viinikanniemessä ja Saharannassa, jonka teollisuuskäytössä olleet maat on tarkoitus puhdistaa ennen suunniteltujen kerrostalojen rakentamista. Myös Harjuniityn ja Sammaliston asuinalueet laajenevat. Tulevaisuudessa Nokialla kulttuuri ja tekstiilialat kohtaavat uudistetussa Nansotalossa, josta tulee tapahtumakeskus.

Orivedellä suunnitellaan uusia pientaloalueita sekä entisen Oriveden opiston alueen tulevaisuutta. Monen vuoden suunnittelun jälkeen kaupunkiin on valmistumassa uusi rantayleiskaava, joka mahdollistaisi jopa tuhat uutta vapaa-ajan rakennuspaikkaa rannoille.

Pirkkalaa rakennetaan joukkoliikenteen laatukäytävien ympärille. Vuodesta 2012 lähtien mahdollinen raitiotie on huomioitu kaikessa kaavoituksessa. Pirkkala myös uskoo uuden kevyen liikenteen rantareitin vetovoimaan. Uusille asuinalueille on tarkoitus rakentaa muotokieleltään rikkaita ja moni-ilmeisiä taloja.

Luonnonläheisessä Vesilahdessa on nuorekas ikäjakauma, kun 22 % asukkaista on alle 16-vuotiaita. Jotta ikäihmistenkään ei tarvitsisi muuttaa kunnasta, kirkonkylän palvelukeskusalueelle suunnitellaan esteettömiä pienasuntoja palvelujen ääreen.

Ylöjärven tavoitteena on kasvaa noin 300 asunnolla vuosittain. Pääpaino on keskustan, Siltatien ja Metsäkylän alueilla. Yleiskaava keskustan uudistuksesta on tulossa nähtäville lähiaikoina. Keskustaa on tarkoitus rakentaa paljolti joukkoliikenteen varaan.


Asunnottomuutta voi yhä vähentää

Y-Säätiön toimitusjohtaja Juha Kaakisen mukaan Tampere on onnistunut hyvin ehkäisemään eri alueiden eriarvoisuutta. Kansallisissa ja kansainvälisissä vertailuissa Tampere on yksi onnistujista asunnottomuuden vähentämisessä.

"Tampere on sekoittanut hyvin eri asumismuotoja eri alueilla, minkä vuoksi alueet eivät ole eriarvoisia. Uusillekin alueille tulee kohtuuhintaisia asuntoja. Toisin on esimerkiksi Turussa, jossa asunnottomuus on lisääntynyt, kun sinne ei ole rakennettu kohtuuhintaisia asuntoja."

"Tällä hetkellä Tampereen seudulla on hieman alle 300 asunnotonta, joista valtaosa asuu ystävillä ja sukulaisilla. Voisimme kaikki yhdessä tehdä Tampereen kaupunkiseudusta alueen, jolla ei ole ollenkaan asunnottomuutta. Tämä vaatii pitkäjänteisyyttä ja suunnitelmallisuutta."

Parasta suunnittelua tehdään yhdessä

Pormestari Lauri Lyly korosti puheenvuorossaan kuntien yhteistyötä suunnittelussa:

"Vuodesta toiseen Tampere on Suomen halutuin asuinpaikkakunta. Kun Tampereen kaupunkiseutu houkuttelee jatkuvasti lisää asukkaita, kuntien tarvitsee katsoa suunnittelussaan kuntarajojen yli. Olemme jatkuvasti riippuvaisempia toisistamme, jotta arki olisi sujuvaa, saamme yhdessä minimoitua liikenteen päästöjä sekä torjuttua eri alueiden välille syntyviä eroja. Esimerkiksi monipuolista asuntotuotantoa täytyy olla ympäri kaupunkiseutuamme, jotta asuinalueet eivät tulisi eriarvoisiksi."

Ympäristöministeriön Maija Neva haastoi osallistujia keskustelemaan, vaikuttamaan ja antamaan palautetta uudistettavaan maankäyttö- ja rakennuslakiin, jonka on tarkoitus olla valmis 2022.  Laki koskee alueiden käyttöä ja rakentamista.

"Aluerakenne erikoistuu, kaupunkiseudut vahvistuvat ja muut menettävät asukkaita. Rakentaminen tapahtuu pitkälti jo kertaalleen kaavoitetuilla alueilla. Pitäisikö siis samat pykälät olla voimassa Hangosta Utsjoelle vai pitäisikö olla erilaiset. Nyt on aika vaikuttaa."

Alueidenkäytön suunnittelun ydintehtäviin kuuluu eri tarpeiden ja intressien yhteensovittaminen. Se auttaa hyvän elinympäristön luomisessa. Suunnittelun tehtävänä ei ole Nevan mukaan estää muutosta vaan hallita sitä.

Tonttipäivän esitykset ovat ladattavissa osoitteesta täältä.

Lisätiedot:

Kaisu Kuusela, seutusuunnittelupäällikkö
email: etunimi.sukunimi@tampereenseutu.fi
puh. 040 579 3396

« Takaisin