Asuntopoliittinen ohjelma 2030

Asuntopoliittisessa ohjelmassa varaudutaan 90 000 uuden asukkaan lisäykseen kaupunkiseudulla vuoteen 2030 mennessä. Kaupunkiseudun väkiluku olisi silloin 434 000 asukasta. Tampereelle on osoitettu kaupunkiseudun asukasmäärän kasvusta puolet ja asuinrakentamisesta 60 prosenttia. Uusia asukkaita varten tarvitaan 38 000 uutta asuntoa. Tämän lisäksi tarvitaan 33 200 uutta asuntoa, mikä tarve aiheutuu asumisen väljyyskasvusta, asuntokannan poistumasta ja asuntovaraumasta. Kaupunkiseudulle varaudutaan rakentamaan siten kaikkiaan 71 200 uutta asuntoa. Kuntien vastuulla on luovuttaa riittävästi tontteja asuntotuotannolle huomioiden sekä talotyyppien että hallintamuotojen monipuolisuuteen kohdistuvat tavoitteet. Asuntojen ja tonttien hintojen nousua pyritään hillitsemään huolehtimalla riittävästä tarjonnasta. Kustannusten nousua voidaan torjua myös asuntopolitiikkaa tukevalla maapolitiikalla. Tonttien luovutuksen ja asuntorakentamisen yhteisvastuullisuutta seurataan.

Uusi asuntorakentaminen keskitetään pääosin keskustoihin ja joukkoliikennekäytävien varsille. Kehitettävien asuinalueiden joukossa on sekä tiiviitä urbaaneja kaupunkialueita, erityyppisiä esikaupunkialueita että maaseutuympäristöön sijoittuvia taajamia ja kyliä. Erilaisille asuinalueille yhteistä on ”sujuva arki”, eli työpaikkojen, palveluiden ja virkistysalueiden hyvä saavutettavuus. Asuinalueet sijoittuvat jo olemassa olevien tai edelleen kehitettävien vihervyöhykkeiden, rantareittien tai laajemmille viheralueille linkittyvien puistomaisten yhteyksien välittömään läheisyyteen. Tampereen kaupunkiseudulla pyritään vähentämään asemakaava-alueen ulkopuolista hajarakentamista merkittävästi nykyiseen verrattuna.

Asuntotuotannon monipuolisuutta lisätään tarjoamalla eri puolilla seutua nykyistä paremmin erilaisia talotyyppejä. Seudullinen tavoite on, että uusista asunnoista kerrostaloasuntoja on 47 prosenttia, rivitaloasuntoja tai muita kytkettyjä asuntoja 26 prosenttia ja omakotiasuntoja 27 prosenttia. Kuntakohtaiset tavoitteet vaihtelevat. Tavoitteellisen talotyyppijakauman suurin ero nykyisen asuntokantaan verrattuna on rivitaloasuntojen suuri osuus. Tämä kuvastaa yhtäältä halua panostaa pienimittakaavaiseen tuotantoon ja toisaalta välttämättömyyttä rakentaa tiiviisti erityisesti asemanseuduilla ja raitioteiden äärellä, että joukkoliikenteen laatukäytävät voidaan toteuttaa.

Asuntotuotannon monipuolisuutta lisätään myös hallintamuotojen osalta huolehtimalla erilaisten omistus- ja vuokra-asuntojen riittävästä tarjonnasta eri puolilla kaupunkiseutua. Seudullinen tavoite on, että uusista asunnoista 63 prosenttia on vapaarahoitteisia omistusasuntoja, 22 prosenttia kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja, ja sen lisäksi 15 prosenttia vapaarahoitteisia vuokra-asuntoja, asumisoikeus- ja osaomistusasuntoja. Kuntakohtaiset tavoitteet vaihtelevat, mutta kehyskunnissa lisätään vuokra-asuntotuotannon osuutta nykyiseen verrattuna. Samalla lisätään sosiaalisen asuntotuotannon yhteisvastuullisuutta kaupunkiseudun kuntien kesken.

Erityisryhmien asumisen seudullinen kehittäminen kohdistetaan kolmelle aihealueelle, joissa yhteistyön hyödyt ovat suuret. Ensinnäkin kunnat alkavat tehdä yhteistyötä erityisryhmien asumisen määrällisten ja laadullisten tarpeiden määrittelyssä ja ennakoinnissa. Toiseksi yhteistyötä palvelutarjonnassa kuntien raja-alueilla parannetaan. Kolmanneksi seudullisella yhteistyöllä voidaan palvella paremmin asiakasryhmiä, joiden kysynnän kokonaisvolyymi on yksittäisissä kunnissa pieni.